Haasteeseen osallistuminen ei vaadi urheilukellojen ostoa, mutta Polarin B2B-myynti tekee mielellään yrityksellenne hyvän tarjouksen. Urheilukellot ovat investointi henkilöstön hyvinvointiin ja kannustaa jatkamaan liikuntaa myös haasteen jälkeen.

Polar haastaa yrityksesi mukaan auttamaan, jotta yksikään lapsi ei jää paitsi liikunnan tuomasta ilosta ja avusta.
Polar x Hope Hyväntekeväisyyshaasteessa kerätään varoja lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin, ja samalla vahvistetaan työyhteisöjen hyvinvointia.
Jokainen haasteessa liikuttu minuutti muutetaan Hope Ry:n lahjoitukseksi. Tiesitkö, että vuonna 2022 Hope Ry auttoi yli 9564 perhettä ja yli 22 975 lasta? Tehdään vuodesta 2023 vielä parempi yhdessä!
Näin lähdet mukaan
liikkumaan ja lahjoittamaan

Ilmoittaudu
tekemään hyvää
Yritys määrittää lahjoitussumman ja sen edellyttämän määrän liikuntaminuutteja. Esimerkiksi 1000 euron lahjoitus voi vastata 1000 liikuttua minuuttia.

Haasta
työyhteisösi liikkumaan
Yritys haastaa henkilöstönsä liikkumaan yhdessä minuutit täyteen haluamallaansa tavalla. Haasteen tueksi voi hankkia urheilukellon mittaamaan suoriutumistaan.

Lahjoita
lapsille ja nuorille
Kun tavoite on saavutettu, yritys lahjoittaa valitsemansa summan Hope Ry:n kautta.
BONUS
Urheilukellot
henkilöstölle
Ota yhteyttä:
Ville Uronen
ville.uronen@polar.com
+358 40 513 4670
Polar unite
Polar Unite on suunniteltu kannustamaan kohti aktiivisempaa arkea. Se on kevyt, siro ja helppokäyttöinen.
- Puhelimen GPS
- Akunkesto treenitilassa 50h (4 päivää kellotilassa)
- Kosketusnäyttö

Polar Ignite 2
Suosittu Polar Ignite 2 on suunniteltu liikunnallisen elämäntavan tueksi. Tyylikäs GPS-fitnesskello opastaa löytämään tasapainon liikunnan ja levon välillä.
- Sisäänrakennettu GPS
- Akunkesto treenitilassa jopa 100h (5 päivää kellotilassa)
- Kosketusnäyttö

Polar Ignite 3
Uusi Polar Ignite 3 on edistyksellinen hyvinvointi- ja fitnesskello, joka antaa tarkkaa opastusta aamusta iltaan. Kirkas ja kaareva AMOLED näyttö ja muokattavat widgetit kruunaavat tyylikkään kokonaisuuden.
- Sisäänrakennettu kaksitaajuus GPS
- Akunkesto jopa 100h (5 päivää kellotilassa)
- AMOLED Kosketusnäyttö

Polar Pacer
Polar Pacer on helppokäyttöinen GPS-urheilukello, jossa on kaikki mitä tarvitaan monipuoliseen liikuntaan. Entistä nopeampi prosessori ja tukevat painikkeet tekevät kellon käytöstä vaivatonta.
- Sisäänrakennettu GPS
- Akunkesto treenitilassa jopa 100h (7 päivää kellotilassa)
- MIP-näyttö ja 5 painiketta (ei kosketus)

Polar Pacer Pro
Polar Pacer Pro on edistyksellinen GPS-urheilukello, josta löytyy ominaisuudet huipputason urheiluun. Kello on muotoilultaan virtaviivainen ja urheilullinen.
- Sisäänrakennettu GPS ja ilmanpainemittari
- Akunkesto jopa 100h treenitilassa (7 päivää kellotilassa)
- MIP-näyttö ja 5 painiketta (ei kosketus)

Liikunnan iloa
lahjoittaneet yritykset
Ilmoititko yrityksesi?



